Rallikuulumiset Uudestakaupungista
Ensimmäistä kertaa Uudenkaupungissa Historicia järjestämässä ollut Turun Moottoriseuran tiimi onnistui loistavasta lyhyestä valmisteluajasta riippumatta. Vaikka pakkanen kipristeli varpaita -10 asteen lukemissa niin lämmin tunnelma ja innostunut yleisö kuittasi pakkaset. Pakkasten ansiosta tiet olivat talviralliin otolliset ja maallikolle peililiukkaista teistä taisi olla suorastaan nautintoa osaaville rallikuskeille joiden piikikkäät nastarenkaat pitivät vauhtia yllä. Olosuhteiden puolesta ralli onnistui hyvin vaikka vuodenvaihteen aikaan talvirallin onnistuminen vielä vaikutti huonolta kun mittarissa oli lämpöasteita ja koko rallitapahtuma oli uhattuna.

Ralli valtasi kirjaimellisesti koko kaupungin sillä toimintoja sijaitsi eri osoitteissa. Katsastukseen päästiin hyödyntämään katsastuskonttoria ja huoltoparkkina toimi Valmet Automotiven parkkialue. Hotelli Aquarius antoi toimivat puitteet kilpailutoimistolle pukutiloineen josta palveluita löytyi varmasti joka lähtöön.
Autokuntia oli liikenteessä vähemmän kuin rallijärjestäjän toiveissa, mutta mukavalla määrällä ralli ajettiin läpi ja kukaan ei yksinään luokassaan joutunut itseään vastaan kisailemaan. Huimimmat aikaerot saatiin 1-luokkaan jossa voittajan ja toiseksi tulleen ero oli peräti yli 5 minuuttia.
Kuuden erikoiskokeen reitistö liikkui Uudenkaupungin lähistöllä Lokalahden alueella sekä Uudenkaupungin pohjois- ja itäpuolella Laitilaan saakka. VIP -vieraana pääsin nauttimaan erikoiskoe 2:n ja 4:n vauhdeista. Mutkikas reitinkohta ek kahdella esitteli kuskien taidokasta autonkäsittelyä vaikka joidenkin pyörästö meinasi lipsahtaa penkan puolelle. Ek neljää puolestaan olimme seuraamassa peltoaukealla, missä suorien tiepätkien osalla ralliautojen vauhti pääsi liki huippuunsa.
Muutamia ulosajoja rallin aikana tapahtui mutta onneksi vakavammilta loukkaantumisilta vältyttiin ja vain autoja vammautui jossain määrin, keskeytyksiä kaikkia parisenkymmentä.

Palkintojenjakotilaisuudessa ei vielä ollut selvillä kenellä on ensimmäinen kiinnitys syyskuussa Perniössä jaettavaan Rallimökkiin mutta luokkavoittajista valitsimme kannustepalkintoon suurimman aikaeron toiseksi tulleeseen saavuttaneen. Yli 5 minuutin aikaero löytyi luokka 1 auton numero 5:ltä jota kyyditti Jari Ohrankämmen kartturinaan Petri Helmikkala, Tapiolan Urheiluautoilijat. Tänään on sarjapistetilanne jo selvillä ja sitä pisteen erolla johtaa luokka 8:n tiimi Tommi Järvinen/Saarinen Jarno. Pistetilanne on yhden kisan jälkeen kovin tasainen eli mahdollisuuksia on vielä kaikilla kunhan kaasujalka pysyy vetreänä ja kuski valppaana erikoiskokeiden kurveissa. Sonkajärvellä kurvaillaan seuraava historic-sarjan osakilpailu 11.2. Katsotaan muuttuko tilanne vai säilyykö Sunbeam Avengerin vauhti voitokkaana.
Tervetuloa kanssamme rallitunnelmiin silloinkin!
Kiitokset Uudenkaupungin rallijärjestäjille sekä kaikille tapahtumaan osallistuneille yhteistyökumppaneille.
http://www.tenab.net/rafu/historic.htm