Historia

Kaikki alkoi Perniön Teijolla

Kaikki alkoi Perniön Teijolla
Teijo-talot Oy perustettiin vuonna 2000 Perniön Teijolle, josta uusi talotehdas sai myös nimensä. Teijo-talot valmisti aluksi vain pienrakennuksia, jotka toteutettiin patentoidun nostomenetelmän mahdollistamana perustuksineen valmiiksi tehtaalla. Tästä alkoi uuden valmistalokonseptin kehittyminen Suomen ainoaksi todella tehdastekoiseksi valmistalokonseptiksi.

Tehtaasta verkostoksi

Muutaman vuoden pioneerivaiheen jälkeen Teijo-talot on laajentunut koko maan kattavaksi talotehdasverkostoksi. Perniössä toimivan Teijo-talot Oy:n tuotantokapasiteetti on noin 100 taloa vuodessa. Koska valmiin talon erikoiskuljettaminen pitkiä matkoja lisää asiakkaan kustannuksia, on Teijo-talot – valmistalotehtaita syntynyt ja syntymässä eri puolille Suomea, asiakkaiden lähelle. Jokainen tehdas on samalla oma yritys, jossa on mukana paikallisia osakkaita. Näin Teijo-talot muodostaa modernilla tavalla verkoston, joka toimii maanlaajuisesti saman tuotemerkin ja konseptin ympärillä.

Teijo-talot eri puolilla Suomea

Perniössä toimivan Teijo-talot Oy:n lisäksi Keski-Pohjanmaan Halsualla toimii Teijo-talot Pohjanmaa Oy. Teijo-talot Häme Oy toimii Kanta-Hämeessä, Tuuloksessa ja uusimpana tehtaana Teijo-talot Lappi Oy toimii Sodankylässä. Näiden neljän tehtaan vuosikapasiteetti on jo noin 250 rakennusta. Työntekijöitä näissä tehtaissa on useita kymmeniä ja lisäksi tehtaat työllistävät monia erikoisurakoitsijoita.