Koti saapuu renkaiden päällä
Teijo-talo valmistuu tehtaan sisätiloissa varmasti ja nopeasti.
Kun asiakas on laittanut tilauksen Teijo-taloille sisään, hänen uutta kotiaan aletaan valmistaa järjestelmällisesti. Normaalissa rakennustavassa taloon on kiire saada katto, että työt voi tehdä sateelta suojassa sisällä. Talotehtaan suojassa katto laitetaan vasta loppuvaiheessa, joten timpurit ja sähkömiehet voivat työskennellä kuivissa oloissa samaan aikaan seinien sisä- ja ulkopuolella.
Työ alkaa raudoituksella ja sitten valetaan betoni. Viikon välein talo siirtyy eri työmiesten käsittelyyn. Sitten on vuorossa runko, levytys ja sitten villoitus. Seuraavilla viikoilla asennetaan ikkunat, katto ja ulkolaudoitus. Sitten alkaa sisätilojen laittaminen: maalit, kaakelit, tapetit, uunit, kaapit, listat ja niin edelleen.
Asiakkaat vierailevat tehtaalla katsomassa oman talon valmistusta. Moni tekee leikekirjaa tulevasta kodistaan. Uudet asiakkaat voivat myös seurata talon valmistusta ja tehdä omia päätöksiään esimerkiksi siitä, millaiset ikkunat ja värit tulevassa kodissa voisi olla.
Noin kolme kuukautta aloituksesta, kun talo on kulkenut yhdeksän linjan läpi 150 metriä, avataan suuret ovet. Perustuksissa on kolme aukkoa, johon sijoitetaan miehenmittaiset hydrauliset tunkit. Niiden avulla talo nostetaan turvallisesti lavetille ja se sidotaan lujasti kiinni alustaan.
Alkaa tarkkaan suunniteltu matka kohti tonttia. Perustukset on tehty niin vahvaksi, että talo kestää kuljetuksen, ja massa pitää kyydin tasaisena. Rekat edellä ja jäljessä liikkuvat varoitusautot kertovat muulle liikenteelle leveästä kuljetuksesta. Etelässä rekka liikkuu yöaikaan, mutta pohjoisessa vähäisemmän liikenteen vuoksi on mahdollista ajaa päivälläkin.
Loppupäässä rekka luovii läpi asuinalueiden tai pienten sorateiden. Talo saatetaan tuoda usein pellon kautta, kun varsinaisella tiellä on esteitä.
Tontilla on tehty pohjatyöt Teijo-talojen ohjeiden mukaisesti, joten asennus tapahtuu nopeasti. Sähköt ja vesi kytketään, jolloin talotekniikka saadaan käyntiin. Parhaimmillaan parin tunnin päästä talon saapumisesta omistaja voi laittaa saunan lämpiämään. Takassakin roihuaa jo kaunis liekki.
|